Rotuhistoria

Rotuhistoria

Rodun jalostushistoria on melko tuntematon, mutta sen arvellaan alkaneen 1800-1900 luvun vaihteessa. Tuolloin Venäjälle tuotiin manchesterinterriereitä Saksasta ja Englannista ja näitä koiria apuna käyttäen venäläiset jalostivat pienen, black&tan värisen, lyhytkarvaisen, pystykorvaisen koiran.

Älykäs, temperamentikas ja vartioimisviettinen rotu herätti ihmisten mielenkiinnon ja siitä tuli hyvin lyhyessä ajassa suosittu seurakoira ja vuonna 1874 pietarilaisessa koiranäyttelyssä oli venäjäntoyden ensiesiintyminen. Paikalla olikin kahdeksan lyhytkarvaista venäjäntoyta. Rodun todellinen ”nousu” tapahtui, kun venäläinen aatelisto kiinnostui siitä. Lopulta pennut olivat niin kalliita, ettei tavallisella kansalla ollut niihin varaa.

Vuoden 1905 vallankumous toi muutoksia ihmisten ja heidän lemmikkiensä elämään ja tietysti vaikutti myös venäläisten koirarotujen jalostus- ja kasvatustyöhön; venäjäntoy katosi rotuna kokonaan. Vain muutamat yksilöt selvisivät vaikeista ajoista.
Vallankumouksen jälkeen eloonjääneet koirat joutuivat kadulle tai vieraisiin käsiin, koska omistajat olivat kuolleet, joutuneet vankilaan tai paenneet maasta. Selvää oli, että nämä pienet seurakoirat eivät voineet enää tavoitella rotukoiran asemaa.

Kesti pitkään ennen kuin seurakoirien kasvatus taas alkoi aktiivisesti Venäjällä. Tähän vaikutti myös olennaisesti Ensimmäinen Maailmansota. Sodasta palaavat toivat mukanaan sotasaaliiksi otettuja pieniä koiria. Koirilla ei tietenkään ollut minkäänlaisia rekisterikirjoja, koska ne oli yleensä löydetty pommitettujen kaupunkien raunioilta. Paljon myöhemmin, kun esimerkiksi työmatkat ulkomaille alkoivat yleistyä, tuotiin taas kotimaahan tuliaisiksi koiria. Näidenkin koirien syntyperästä tiedettiin vain maa, missä ne olivat syntyneet.

Kokeneet kasvattajat olivat kuitenkin edelleen kiinnostuneita rodusta ja sen jalostusta jatkettiin määrätietoisesti, vaikka maan rajat sulkeutuivat ja suppean jalostuspohjan takia vain osa koirista vastasi ulkomuodoltaan rotutyyppiä. Rajojen sulkeutumisen myötä jalostusmateriaalin tuonti ulkomailta oli mahdotonta.

Kaksi eri karvanlaatua

Vuonna 1958 kaksi lyhytkarvaista venäjäntoyta saivat urospennun, jolla oli voimakkaat koristekarvat korvissa ja raajoissa. Vielä silloin ei ollut kovinkaan harvinaista, että lyhytkarvaisille koirille syntyi pitkäkarvaisia pentuja ja yleensä tällaiset rotumääritelmästä poikkeavat pennut oli lopetettu tai myyty halvalla ilman rekisterikirjaa, sillä näiden koirien esi-isät olivat usein tuntemattomia.
Tämän uroksen osti kuitenkin moskovalainen venäjäntoy kasvattaja E. F. Žarova.
Vastoin aikaisempaa käytäntöä, Žarova sai rekisteröityä pennun ja nimesi sen Tšikiksi.
Lyhytkarvaiset venäjäntoyt olivat tuolloin kalliita ja vaikeita ostaa. Žarova ajatteli myös tätä seikkaa jalostaessaan pitkäkarvaisen rotumuunnoksen. Pitkäkarvaiset venäjäntoyt olivat hinnaltaan edullisia ja myös tavallisella kansalla oli niihin varaa. Näin varmistettiin rotumuunnoksen nopea määrällinen kasvu.

Pentua ostaessaan Žarova tuskin arvasi, että Tšikistä tulisi pitkäkarvaisen venäjäntoyn kantaisä; ensimmäinen rekisteröity rotunsa edustaja.
Kun pitkäkarvaisen venäjäntoyn jalostustyö oli vielä aluillaan, oli paljon epäilijöitä, jotka eivät uskoneet rodun tulevaisuuteen. Neuvostolainen koirankasvatus ei suhtautunut pieniin hyödyttömiin seurakoiriin kovinkaan suopeasti. Koirat olivat kuitenkin pienikokoisia, suloisia ja tarpeeksi omaperäisen näköisiä ja niiden suosio kasvoi hyvin nopeasti. Vuosina 1968-69 rekisteröitiin noin 300 pitkäkarvaista venäjäntoyta. Luku on vaikuttava, sillä tosiasiahan on, että rodun pentueet ovat määrällisesti pieniä.

 Jalostustyön jälkeen Venäjällä oli kaksi samoista sukujuurista polveutuvaa rotumuunnosta; lyhytkarvainen ja pitkäkarvainen venäjäntoy. Rodun kotimaassa pitkäkarvainen rotumuunnos lisättiin rotumääritelmään vuonna 1966. Siitä lähtien on siis ollut virallisesti sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia venäjäntoyta.

Aluksi rodun lyhytkarvaista versiota kutsuttiin Venäjällä nimellä Russian toy-terrier (Pусский той-терьер) ja pitkäkarvainen rotumuunnos sai nimekseen Moscow toy-terrier (Московский той-терьер) E. F. Žarovan kotikaupungin mukaan. Pikkuhiljaa rotunimeksi vakiintui rodun kotimaassa Russian toy-terrier, jolla tarkoitettiin molempia karvanlaatuja.

Innokas ja energinen Žarova yritti saada rodun suosiota nousemaan kotikaupungissaan Moskovassa ja muualla Venäjällä. Hän neuvoi uusia kasvattajia ja auttoi ostamaan hyviä koiria. 1900-luvun Venäjällä ei jalostustyössä ollut erillistä laatumainintaa niille koirille, jotka olivat erityisen hyviä rotunsa edustajia. Žarova keksi arvonimen ”Avtorskii Eksemplijar”. Tämä arvonimi myönnettiin vain parhaille pitkäkarvaisille venäjäntoylle. Yksi niistä koirista, joka tämän laatuluokituksen sai, oli nimeltään Mei. Juuri Mein kanssa Žarova kävi esimerkiksi ulkomaisissa koiranäyttelyissä esittelemässä uutta rotua.

Venäjäntoy-rotuyhdistys perustettiin Moskovaan vuonna 1996. Tämä oli rodun historian tärkeimpiä tapahtumia, sillä nyt rodun jalostus- ja kasvatustyö muuttui suunnitelmalliseksi ja valvotuksi.

Rotu Suomessa

Ensimmäiset rekisteröidyt venäjäntoyt saapuivat Suomeen 1980-luvun puolivälin jälkeen ja ensimmäinen pitkäkarvainen moskovankääpiöterrieri rekisteröitiin Suomessa vuonna 1988. Koira oli nimeltään Black-Champion-Bonaparte. Samana vuonna rekisteröitiin Virosta tuotu pitkäkarvainen narttu Ste-Shihu.  Molemmat koirat olivat väriltään täysin mustia, joka tuolloin oli vielä rotumääritelmässä sallittu väri.

Rotu kuului ensin kääpiökoiriin, mutta siirrettiin myöhemmin terrieriryhmään. Koirat olivat pitkäkarvaisia ja Suomen Kennelliitto rekisteröi ne rotunimellä; pitkäkarvainen Moskovan kääpiöterrieri.
Kun ensimmäiset lyhytkarvaiset rekisteröitiin maassamme vuonna 2000 päätti SKL vaihtaa nimen venäjäntoyterrieriksi.

Vuonna 2006 FCI-hyväksynnän myötä rotu siirtyi terrieriryhmästä takaisin ryhmään yhdeksän ja uudeksi rotunimeksi tuli Russian Toy (Russkiy toy), jonka suomennos oli ensin venäjänkääpiökoira. Venäjänkääpiökoira nimestä kuitenkin luovuttiin SKL:n hallituksen päätöksellä ja vuonna 2007 rotunimeksi tuli Suomessakin venäjäntoy.

Marraskuussa 2017 FCI hyväksyi venäjäntoyn viralliseksi roduksi ja samalla rotu sai CACIB oikeuden ja uusi rotumääritelmä julkaistiin englanniksi.

Rekisteröintimäärät Suomessa vuosittain (molemmat karvanlaadut):

Suomeen rekisteröidyt tuontikoirat vuosittain: